maanantai 30. tammikuuta 2017

Onnelliset uuden sohvan omistajat

Tiedättekö sen tunteen kun on kököttänyt puoltoista vuotta kovalla penkillä ja kuvitellut istuvansa pehmeällä, unelmien sohvalla? Tai sen tunteen kun edelleen kököttää siinä kovalla penkillä ja tajuaa, että niitä unelmien sohvia on aika harvassa?

Se tunne on aika moninainen. Ensiksi takamushan siinä puutuu, vaikkei sitä puoltatoista vuotta ihan yhtä mittaan istuiskaan.. Toiseksi se ajatus mukavasta sohvasta tuntuu hyvin kaukaiselta siinä remontin keskellä eikä sitä uskalla edes alkaa etsimään sohvaa. Kurjuushan siinä tulis kun sitä ei vois heti kantaa sisälle. Ja kolmanneks se epätoivo kun niitä sohvia vihdoinkin saa tai oikeastaan on jo pakko alkaa katselemaan.. Nimittäin kokemuksesta voin sanoa, että edelleenkin sohvamarkkinoita vahvasti hallitsee sellaiset sohvat, jotka eivät miellytä meidän silmää tai eivät sovi meidän tyyliin tai niissä on jokin kokonaisuuden pilaava yksityiskohta. Erilaisia sohvia on paljon ja lähes yhtä paljon on syitä, miksi hylkäsimme ne kaikki muut, paitsi yhden.


Meidän sohvan metsästysoperaatio alkoi siitä kun listasimme muutamat ehdottomat kriteerit. Siro, puujalat, harmaa väri, mahdollisimman pitkälle kotimainen ja lapsiperheeseen sopivat kankaat olivat kriteerit, joilla lähdimme liikenteeseen. Googlettelimme jonkin aikaa ja kiersimme muutamia reissujen varsille osuneita liikeitä, mutta se oli aikamoista suossa tarpomista. Seuraavaksi varasimme kalenterista yhden lauantaipäivän Helsingin keskustassa kiertelyyn. Googlettelin sohvaliikkeitä edellisenä päivänä samalla kun tein ruokaa ja samalla kun viihdytin meidän huliviliä. Raapustin vihreään muistilappuun ensimmäiseksi Huonekaluliike Kuusilinna, sillä heidän sivuiltaan pomppasi heti pari kivan näköistä sohvaa, oikeastaan parhaimmat siihen mennessä. Seuraavana päivänä ajoimme Helsinkiin. Jostain syystä harkitsimme jo Kuusilinnan jättämistä pois listalta, mutta lopulta päätimme kuitenkin kävästä katsomassa, miltä siellä näyttää. Tämä käväisy johti siihen, että istun tässä ja nyt pehmeällä, unelmieni sohvalla.


Meidän kannalta tilanne ei ollut kovin houkutteleva sohvakaupoille. "Roudasimme" mukanamme uhmaikäistä huliviliä, jolta kiinnostus sohvia tai ylipäänsä shoppailua kohtaan jäi matkasta jo kauan sitten. Reissua ei yhtään helpottanut se, että meiltä jäi rattaat matkasta ja kun Helsinkiin tulee autolla, harvoin saa autoa parkkiin ihan sille nurkalle, mihin on menossa.. Hikeä pukkasi siis jo ennen kuin pääsimme sisään Kuusilinnaan. Kuusilinnassa tämä pikkuherra halusi tietenkin vähän testailla sohvia, välillä hienosti istuen, välillä kokeillen sohvien jousituksia hieman railakkaammin hyppien. Tässä vaiheessa meillä kaikilla hiki jo virtasi ja olimme luultavasti päivän äänekkäimmät asiakkaat. Kaikesta huolimatta saimme erittäin asiantuntevaa ja ystävällista palvelua. Erityisen tyytyväisiä olimme siihen, että meille kerrottiin suoraan mitkä kankaat ovat lapsiperheille parhaita, jonka vuoksi valikoima pieneni ja sitä kautta värin valinta helpottui huomattavasti.


Tämän Tuuli -nimisen sohvan nähtyämme päätös sohvan ostamisesta syntyi aika vauhdikkaasti. Pyörähdimme kuitenkin Kuusilinnan lähellä olevassa kahvilassa täyttämässä vatsamme ennen varsinaista kaupantekoa. Saatuamme vatsat täyteen olimme entistä varmempia, että tämä sohva on meidän. Niinpä sorruimme ostamaan vielä pienen kakun sohvakauppojen kunniaksi.. (hupsista, mutta oli se hyvää!) Olimmehan vihdoinkin löytäneet SEN sohvan!

Noin kuukauden päästä kaupoista saimme sohvan kotiin. Voi kuinka jännittävää oli avata pakettia ja voi kuinka helpottavaa sekä ihanaa oli huomata, että tämä sohva on kuin luotu meidän kotiin. Lauritzon's -malliston Stark kangas (numero 499) on sävyltään juuri sellainen kuin olimme halunneetkin. Ei liian tumman harmaa, mutta ei myöskään liian vaalea tai hyvin arka harmaan sävy. Myöskin tammipuujalka -valintaan olemme oikein tyytyväisiä, sillä sohvan jalat erottuvat kauniisti edukseen meidän vaalealta kuusilattialta.


Nyt sohvakaupoista on kulunut jo useampi kuukausi ja edelleen lähes joka päivä ihmettelen, kuinka mahtavaa on omistaa sohva! Kyllä sitä kummasti oppii arvostamaan, kun istua kököttää pitkään ja hartaasti siinä kovalla penkillä. (Suosittelen kokeilemaan, jos tuntuu ettet arvosta sohvaasi sille kuuluvan arvon mukaan!;)) Myöskin meidän perheen pienimmällä on ollut fiilikset katossa, etenkin ensimmäisinä päivinä sohvan saapumisesta. Sohvalla olis pitänyt istua aamulla ensimmäiseksi, päivällä joka välissä ja illalla viimeiseksi. Nyt siinä nautitaan yhteisistä hetkistä aina kun vain ehditään!

Nautinnollisia hetkiä sohvillanne!

<3 Krisu