tiistai 19. heinäkuuta 2016

Uimakoulussa 2 -vuotiaana

Meidän pikkumurulla on takana uimakoulua nyt 7 uimakertaa. Ilmoitin hänet meidän paikkakunnalla järjestettävään uimakouluun, joka on maauimalassa viisi päivää viikossa, puoli tuntia kerrallaan ja yhteensä kahden viikon ajan eli yhteensä 10 uimakertaa. Päätös uimakouluun laittamisesta on ollut ehdottoman hyvä päätös!
Mieheni sisko puheli alkukesästä, että hän on ilmoittanut lapsensa uimakouluun, myös meidän poikaa vuoden vanhemman pojan. Ensin ajattelin, että mahtava juttu, mutta ei ole vielä meille ajankohtainen. Myöhemmin puhuimme asiasta uudelleen ja pienen kannustuksen jälkeen uskaltauduin kuitenkin ilmoittamaan myös pikkumurun vesipeuhu -ryhmään. Ilmoittautumista seuraavana päivänä soitin vielä uimakoulun vetäjälle, että voiko todella vasta 2 -vuotias lapsi, joka ei oikeastaan koskaan ole käynyt uimassa, osallistua jo uimakouluun? Hän kertoi, että joka vuosi on ollut pari reilu 2 -vuotiastakin ja toivotti tervetulleeksi kokeilemaan. Niinpä minä suunnistin innosta puhkuen ostamaan uimavaippoja pikkumurulle. Hän pääsisi kohta uimakouluun!

Ensimmäisenä uimakoulupäivänä olimme hyvissä ajoin paikalla. Katselimme kun edellinen ryhmä polski vedessä ja pikkumurun innostus vain kasvoi uimaan menemisestä. Mutta kuten varmasti jo arvaatte, kun tuli hänen vuoronsa mennä altaaseen, hän takertui minuun kiinni ja alkoi itkeä. Ryhmän opettaja yritti jossain välissä saada poikaa altaaseen hänen sylissään, mutta sinä puol tuntisen aikana sinne ei menty. Leikkiminen renkailla ja palloilla kuitenkin kiinnosti, joten tutustuimme erilaisiin uimavälineisiin altaan reunalla. Uimakoulun jälkeen aloin miettiä, että onko meidän veteen tottumaton lapsi kuitenkin liian pieni tämmöiseen touhuun. Vielä seuraavana aamunakin mietin, lähdemmekö enää kokeilemaan vai kokeillaanko uudestaan vuoden päästä. Onneksi tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kokeillaan vielä kerta ja jos näyttää, että yhtään edistystä ei tapahdu, jatketaan vuoden päästä.

Toisella kerralla pikkumuru takertui jälleen minuun kiinni, kun oli hänen vuoronsa mennä altaaseen. Tällä kertaa hän kuitenkin suostui jo istumaan altaan reunalla niin, että jalat olivat vedessä. Vartin totuttelemisen jälkeen nostin hänet veteen ja yllätyksekseni hän jäi sinne! Pikkumuru otti siis heti toisella kerralla valtavan edistysaskeleen! Tätä samaa edistymistä on tapahtunut koko ajan huimaa vauhtia. Kolmannesta kerrasta lähtien hän on ollut vedessä koko puol tuntisen ajan. Vielä hän ei jaksa keskittyä koko aikaa muiden mukana leikkimiseen, mutta opettelee erinomaisesti omaan tahtiin. Miten ylpeä äiti voikaan olla omasta pienestä ja rohkeasta pojasta!


Minulle tämä on ollut yhtälailla koulua, mutta enemmänkin sitä henkistä koulua. Itse en ole koskaan ollut mikään vesipeto. Syy siihen on yksinkertainen. En osaa uida mitenkään ihmeellisesti ja lisäksi olen aina ollut arka veden kanssa. Lukiossa uin kyllä sen vaaditun kilometrin, mutta säälittävästi räpiköiden viimeisten joukossa. Lisäksi minulla on lapsuudesta muisto, jossa luokkakaverini painoi pääni veden alle eikä päästänyt sitä pois. Se oli hauska leikki, eikä hän ymmärtänyt, mikä vaaratilanne siitä aiheutui. Olin lähellä tukehtua. Siksi pelkään myös oman lapseni puolesta, erityisesti siis veden äärellä. Ja siksi haluan entistä enemmän, että oma lapseni oppii uimaan kunnolla!

Alkuun kauhistuin kun huomasin, että siinä lasten altaassa, missä tämäkin vesipeuhu -ryhmä on, on syvemmässä päässä puol metriä vettä ja matalammassa päässä 40 senttiä vettä. Eikä kenelläkään ole kellukkeita! Olin kuvitellut, että näin pienet lapset leikkivät ja opettelevat jossain kahluualtaassa. Nyt ymmärrän, että pakkohan sitä vettä on olla hieman enemmän, jotta lapsilla on mahdollisuus oppia uimaan. Se onkin ollut erityisen jännä katsella, miten nopeasti lapset kehittyvät taidoissaan. Ensimmäisen päivän jälkeen en olisi uskonut, että puolen välin jälkeen meidän poika pomppii vedessä, heittelee renkaita ja osaa nostaa ne jalalla poiskin sieltä! Äitikin on oppinut istumaan kiltisti muiden vanhempien kanssa penkillä, eikä kyykötä altaan reunalla valmiina ottamaan kiinni, jos vain pikkumuru sattuisi keikahtamaan. Se on sitä todellista koulua minulle!

En voi kun suositella uimakoulua, jos sellainen jostain lähettyviltä löytyy! Vaikka ette olisi käynyt vauvauinnissa (niin kuin emme mekään), vaikka ette olisi käyneet uimahallissa (niin kuin emme mekään) ja vaikka ette olisi käyneet järvessä/meressä uimassa (pikkumuru on käynyt kerran istumassa vähän aikaa järvessä isänsä kanssa), voi uimakoulun hyvin aloittaa jo 2 -vuotiaana! Uimakoulu on juuri sitä veteen tutustumista ja oppimista varten. Nyt taidan minäkin mennä ostamaan sen uimapuvun, jotta pääsemme jatkossakin harjoittelemaan uimista pikkumurun kanssa ja ens kesänä uimakoulu taas jatkuu! Niin ja olishan niitä uimakouluja aikuisillekin.. Mutta täytyy harkita vielä jokunen tovi, uskaltaako semmoiseen lähteä mukaan. ;)

Uimaintoa jokaiselle!

<3 Krisu


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Jäätelökekkerit

Nyt täytyy tunnustaa, että olen toden teolla nauttinut kesästä ja samalla ottanut vapauden olla kirjoittamatta tänne yhtikäs mitään, jos ei huvita tai oikein ole aikaa! Välillä on ollut mielessä, että olispa kiva kirjoittaa tästä tai tosta aiheesta, mutta kummasti se aika lentää valoisina kesäiltoina, eikä illan kääntyessä yöhön, ole enää jaksanut alkaa naputella. Nyt kuitenkin avaan jälleen sanaisen arkkuni ja kerron teille eräistä kekkereistä, jotka järjestimme äitien ja lasten kesken.



Minulla on aina ollut paljon haaveita. Toisinaan hyvin isoja ja toisinaan hyvin pieniä. Välillä vähän hassujakin. Yksi pienemmistä haaveistani on ollut jo kauan järjestää jätskikekkerit! Haave tasolla suunnitelma on mennyt suunnilleen näin: "Haluan järjestää kekkerit jäätelö -teemalla kauniissa, huolitellussa puutarhassa, jossa on romanttiset, rautaiset ja valkoiset puutarhakalusteet. Puutarha on koristeltu viirein, paperilyhdyin ja teemaan sopivin koristein. On erillinen pöytä, jonne on katettu kauniisti luonnon kukkakimppu, jäätelöt ja kaikki ihanat lisukkeet, joilla saa jokainen lapsi ja aikuinen koristella oman jäätelöannoksensa. Ei sotkua eikä tappelua. Lapset istuvat sievästi kauniissa mekoissaan ja sortseissaan syöden omia jäätelöannoksiaan. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja kuuluu heleää tasaista puheen sorinaa. Kekkerit päättyvät onnellisiin hymyihin!"

Hmm.. Tässä kohtaa piti olla kuva unelmieni jäätelökekkereistä, mutta ei olekaan, koska en löytänyt googlettamalla sellaista kuvaa.. Vaikka googlehan tietää kaiken? ;)

Tosi asiahan on, että pääsin kuin pääsikin vihdoin järjestämään jätskikekkerit, mutta menikö mikään niin kuin suunnittelin haaveissani onkin jo aivan eri asia! No, enhän minä ihan tosissani haaveillut kekkereistä, joissa lapset istuvat hiljaa sievästi rivissä, se lause vain sopi hienosti sellaiseen "täydelliseen" haaveeseen! Muuten kuta kuinkin haaveeni oli se, jonka pohjalta lähdin rakentamaan nopeasti järjestettäviä jätskikekkereitä. Käväsin tigerissa, josta ostin jäätelöviirin ja värikkäitä minivaahtokarkkeja muutamalla eurolla, ostin myös jäätelövohveleita sekä ainekset itse tehtävään jäätelöön. Muuten selvisin niillä tavaroilla mitä kaapista sattui löytymään ennestään!



Tuli kekkereiden järjestämisen aamu, mutta luvattua aurinkoa ei näkynyt missään! Vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Se niistä haaveideni ihanista pihakekkereistä! Ei se minua silti lannistanut, vaan laitoin pöydän niin koreaksi sisälle kuin osasin, remontin keskelle. Koristelin myös olohuoneen, joka vaati kyllä hieman virittelyä, mutta muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen sekin onnistui! Kun kaikki oli valmista, alkoi pilkistelemään se luvattu aurinkokin. Ja lopulta tuli ne ihanat vieraatkin, jotka toivat suolaiset tarjottavat mukanaan! Näin pääsin itse helpommalla. 





Tein itse kuvissa näkyvät jäätelöt. Toinen jäätelö on pätkisjäätelö, jonka ohje löytyy täältä. Tein siis sen variaation mukaan, johon tuli myös tummaa suklaata. Toisen jäätelön valmistuksessa kokeilin perusmassaan uusia makupareja. Tässä jäätelössä maistuvat mansikka, lime ja punaherukat. Ohje löytyy tästä alta.

Mansikka-lime jäätelö punaherukoilla

6 dl vispikermaa
1 tölkki kondensoitua maitoa (ei kinuskia)
½ dl glukoosisiirappia

½ l mansikoita 
1 lime (mehu + raastettu kuori)
(Kokonaisia punaherukoita)

1. Laita kerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi kulhoon ja vatkaa vaahdoksi.
2. Lisää hyvin pestyn limen puristettu mehu ja raastettu kuori sekä jonkun verran soseutetut mansikat.
3. Halutessasi voit sekoittaa joukkoon jonkun verran punaherukoita piristämään makua. (Itse laitoin niitä, kun tuntui, että eihän tämä jäätelö maistu miltään, mutta se maku tulikin esiin vasta pakastetusta jäätelöstä, jolloin huomasin, että olisi pärjännyt hyvin myös ilman. Hyvää siis kummassakin tapauksessa!)
4. Laita jäätelö esimerkiksi leipävuokaan tai pieniin paperisiin jäätelökuppeihin. Pakasta yön yli. Ja nauti!



Halusin samalla kokeilla valmistujaisiani (joita ei siis vieläkään ole päästy remontin vuoksi juhlimaan!) varten tämmöistä gluteenitonta suklaakakkua, jossa on sisällä vadelmaraita. 



Jäätelö kekkerit olivat lopulta hyvin onnistuneet, vaikka puolet kutsutuista eivät pääseetkään ja vaikka päivään sisältyikin sotkua ja vähän nahisteluakin! Se kaikki kuuluu asiaan. Parastahan se oli katsella lasten sottaisia, mutta hymyssä olevia suita, tahmeita käsiä ja valuvia jäätelöitä.

Jätskikekkerit on helppo järjestää vaikka vain oman perheen kesken ja hyvinkin pienellä budjetilla. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan omanlaisella versiolla, se saa lapset taatusti hihkumaan!

<3 Krisu

ps. Älkää välittäkö, vaikka kuvat olisikin hieman vinossa ja tekstistä pomppisi kirjoitusvirheitä, sillä minäkin olen nyt lomalla, enkä jaksa ajatella liikoja, joten älkää tekään! :D