tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pikkumurun ensimmäiset kumisaappaat

Meidän pikkumuru alottaa kuukauden päästä hoidon yksityisellä perhepäivähoitajalla, koska minä lähden työharjoitteluun viideksi kuukaudeksi. (Sen jälkeen minun pitäisikin olla valmis tradenomi, jee!) Eilen käytiin tutustumassa paikkaan ja varmasti poika tulee siellä pärjäämään, mutta kyllä se äitiä kirpaisee viedä yhdeksäksi tunniksi hoitoon viitenä päivänä viikossa. Siitä olen onnellinen, että poika pääsee perhepäivähoitajalle, jossa on vain kaksi kokopäivälasta hänen lisäkseen. Yhtään päiväkoteja väheksymättä uskon kuitenkin, että 1-vuotiaalle enemmän kotimainen hoitopaikka on parempi kuin päiväkoti. Mitä mieltä te olette?

Tänään hain postista pikkumurun ensimmäiset kumisaappaat. Tilasin stockammin hulluilta päiviltä pojalle bogin kumisaappaat jotka oli edulliset, mutta minusta tosi kivan näköset. (Myönnän olevani niin turhamainen, että haluan jopa kumisaappaiden näyttävän kivalta. ;)) Toivottavasti ei sitten mene heti vesi läpi. Nyt on pojalle kumisaappaatki sitten kun lähtee hoitoon.






Pikkumuru ainakin oli innossaan kun ensimmäistä kertaa sai oikein luvan kanssa hyppiä vesilätäkössä ja kun tultiin sisälle, oli kiire takaisin ulos!

Lopuksi vielä laitan kuvan meidän uudesta sisustustaulusta (älkää välittäkö taulun heijastuksista kuvassa), jonka piti alunperin tulla pojan tulevaan huoneeseen, mutta mun mielestä se sopi olohuoneeseenkin niin nyt se on sitten siellä. Jotenkin mun mielestä toi taulun teksti on tosi sulonen. :)


<3 Krisu

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Keittiössä tapahtuu

Tänään meidän keittiössä tuoksui vastaleivottu piirakka.. innostuin leipomaan kinder -piirakkaa, joka on mielestäni ihanan mehevää ja suklaista. Kinder -munat ovat mun ja varmasti monen muunkin mielestä parhaita suklaamunia mitä löytyy. Näin pääsiäisen alla niitä tulee syötyä jokunen, mutta muuten ei. Siksi ne varmaan maistuuki niin hyviltä. Kinder -piirakka on siis piirakan muotoon leivottu kinder -muna. Nam!



Siinä keittiössä touhutessa huomasin, että taas mun tulppaanit kuihtuu vaikka luulin tehneeni kaiken oikein. Kyllä minä oon aina tienny olevani aika surkea kukkien hoidossa, mutta että näin surkea.. sitä en ois arvannu! ;) Tämä meidän koti oli kuin puutarha kun me muutettiin tänne, mutta eipä ole enää. Nyt loputkin kukat vetelee viimeisiä henkosia. No, onneksi kukat aina hetken ilostuttaa minua ja meidän kotia! :)



Täällä meillä ei olla vielä kunnolla päästy remontin makuun, mutta pieniä suupaloja ollaan jo saatu. ;) Jokin aika sitten mies innostui maalaamaan muutamat ikkunanpielet sisäpuolelta. Kunhan lämpenee niin päästään maalailee välistä ja ulkoakin. Tämmösillä säillä kun tällä viikolla on ollut (kylmää ja tuulista) ei viitsi kovin kauan pitää ikkunoita auki, että maali pääsis kuivumaan..

Alla on kuvat meidän keittiön ikkunasta ennen ja jälkeen. Täytyy kyllä sanoa, että uskomatonta miten paljon pelkkä pohjamaalin vetäminen ikkunanpieliin vaikuttaa.. Toki verho on vaihtunu myös enemmän oman tyyliseks ja pöytä on siisti toisessa kuvassa. Uskaltaudun nyt julkaisemaan tommosen kuvan missä pöytä on täynnä rojua, mutta luulen, että lähes kaikilla on joskus hieman epäsiistiä. Ajattelin olla rehellinen ja näyttää välillä sen nurjemmankin puolen, koska sehän sitä elämää on!




Aikamoinen muutos pienellä vaivalla, eikö?

Mukavaa viikonloppua! :)

<3 Krisu


tiistai 24. maaliskuuta 2015

Valkoinen pinnatuoli

En kyllä arvannut, minkä aarreaitan menimmekään ostamaan! Täytyy myöntää, että aluksi olin hieman vastahakoinen tämän talon ja etenkin kaiken "romun" suhteen mitä talo ja ulkorakennukset piti sisällään, mutta onnekseni minulla on minua viisaampi mies, joka ei antanut periksi. Nyt silmät kiiluen ihastelen ja haaveilen minne mikin sopisi.

Aikaisemmin olen aina ajatellut, että haluan modernin talon ja modernin sisustuksen, vaikka vanhastakin olen jossain määrin tykännyt. Nykyään olen rakastunut kaikkeen vanhaan! Sisustustyylini on kuitenkin jonkinlainen modernin ja vanhan yhdistelmä. Vieläkö siinä onnistuisi niin, ettei kumpikaan tyyli riko toisen kauneutta. Onneksi lajissa kuin lajissa voi aina kehittyä!

Tulen täällä blogissani aina välillä väläyttelemään näitä aarteita ja nyt on vuorossa valkoinen pinnatuoli. Näitä pinnatuoleja täältä löytyi kaksi ehjää kappaletta, jotka ovat oikein siistissä kunnossa. Vielä en ole täysin varma minne ne haluan sijoittaa remontin jälkeen.. ehkä ruokapöydän tuoleiksi muiden tuolien kanssa tai sitten olohuoneeseen.. Tällä hetkellä yksi on meidän makuuhuoneessa.



Ps. Näin jossain keltaisen pinnatuolin ja se näytti niin ihanan pirteeltä, että voi olla tänne meillekin joskus sellainen ilmestyy.. Ellei tämä minun keltainen villitys ole jo sitten mennyt ohi. ;)

<3 Krisu





sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Tämän viikon ajan täällä meillä Etelä-Suomessa on ollut aivan ihanan keväisiä ja aurinkoisia päiviä! (Tein tietenkin sen virheen kuin pikkulapsi, että heti kun aurinko pilkisti ja mittari näytti päälle kymmenen astetta lämmintä, vaihdoin lenkille lähtiessä tuulitakkiin ja nyt voin vähemmän iloisesti kertoa olevani flunssassa). Onneksi flunssakaan ei saa minulta kevätmieltä pois, minä nimittäin satun rakastamaan kevättä! <3

Kevät on kyllä tullut rytinällä tänne meidän kotiinkin.. Sain ilmeisesti siitä auringosta sellaista energiaa, että tässä talossa alkoi kevätsiivoukset. (Myönnän, että siskon avulla oli ehkä pientä vaikutusta. ;)) Kuten jo aikaisemmassa blogitekstissäni mainitsin, että tästä talosta ei remppaaminen hetkeen lopu, niin ei lopu myöskään siivoominen! Se onkin sitten vähän huonompi juttu, kun minun siivousintoni on ehkä hieman liian kausittaista ja mielentilasta riippuvaista..

Tänään iski innostus laittaa jotain keväistä sisustusta ja eikun pajunoksia hakemaan! (saa nähdä kuinka kauan ne tossa pysyy, koska olen allerginen, mutta täytyyhä sitä nyt vähä kevätmieltä olla.. ;))







Ihanat vanhat pullot löyty talon aarreaitasta! 

Aurinkoista alkukevättä! :)

<3 Krisu

Blogin aloittaminen

Ihme ja kumma, tässä sitä nyt ollaan! 

Omasta blogista olen haaveillut jo useita useita vuosia, mutta miten vaikeaa se voikaan olla itse blogin perustaminen.. tai ehkei se syy siinä perustamisessa ole vaan siinä, että on saanut rajattua itselleen sopivan aihepiirin mistä lähtee kirjoittamaan. 

Muutamia kuukausia sitten ostimme vanhan talon peltojen keskeltä, joten siitäpä se blogin aihepiiri tuli kuin itsestään.. Remontointi ja sisustus! Talon remppa on vasta alkamaisillaan, joten pääsette seuraamaan projektia, jolle ei loppua näy! ;) No, onneksi keskeneräistäkin taloa voi sisustaa ja jo pienillä muutoksilla saa ihmeitä aikaan.

Lämpimästi tervetuloa kaikki lukijat!

<3 Krisu